TUTKIMUSYKSIKÖT
Hae Granqvistin graduoppiin!
Granqvistin graduoppi, Jyväskylä 08.-10.6.2011
Kaipaatko tukea gradun tekoon?
Haluatko keskustella sukupuolen tutkimisesta? Tarjolla tukea tutkielman kokonaisuuden hahmottamiseen, tutkimusasetelman selkiyttämiseen ja kirjoittamisen jumeista yli pääsemiseen!
Sukupuolentutkimuksen verkosto Hilma järjestää jo kolmatta kertaa monitieteisen kesäkoulun sukupuolentutkimuksen maisteriohjelmissa tai muuten alaan liittyvää graduaan tekeville opiskelijoille.
Gradukoulussa keskustellaan opiskelijoiden omien pro gradu -töiden pohjalta sukupuolen tutkimisesta, tiedosta ja tietämisestä sekä tutkimusprosessin vaiheista. Tutustutaan myös muiden yliopistojen maisteriohjelmalaisiin ja jaetaan opinnäytteen tekoon liittyviä iloja, onnistumisen kokemuksia, haasteita ja pulmakohtia.
Kesäkoulu on verkoston tavoin nimetty suomalaisen sosiologian ja antropologian edelläkävijän Hilma Granqvistin (1890–1972) mukaan. Opettajana toimii edellisten vuosien tavoin FT Tuija Saresma ja tuutoreina kaksi aiempien vuosien gradukursseille osallistunutta tuoretta maisteria. Kurssin laajuus on 5 op ja sen korvaavuudesta sovitaan oman yliopiston ja oppiaineen kanssa.
Työskentelymuodot:
Ennakkolukemisto ja pieni esittely verkossa; luennot ja työpajatyöskentely; oman gradun aihepiirin ja vaiheen lyhyet kirjalliset esittelyt; pienryhmäkeskustelut.
Hakeminen:
Kesäkoulu on tarkoitettu kaikkien sukupuolentutkimuksen verkostoon kuuluvien yliopistojen (HY, IY, JY, LaY, OY, TY, ÅA) opiskelijoille. Kurssille valitaan 12 opiskelijaa.
Hakulomake täällä
Hakuaika 28.2-15.3.2011. Valinnoista tiedotetaan sähköpostilla maaliskuun loppuun mennessä.
Lisätietoja:
Tuija Saresma, tuija.saresma@jyu.fi, Aino-Maija Hiltunen , aino-maija.hiltunen@helsinki.fi




