Lisää Hilmasta

Hilma-verkostoon kuuluvat Helsingin, Joensuun, Jyväskylän, Lapin, Tampereen, Turun ja Oulun yliopistot sekä Åbo Akademi. Koordinaattorina toimii Helsingin yliopisto. Mukana olevien yliopistojen rehtorit ja hallintojohtajat ovat kaikki allekirjoittaneet sopimuksen verkostoyhteistyöstä.

Hilman toimintakenttä on laaja: se järjestää yhteistä opetusta perus- ja jatko-opiskelijoille, erityisesti verkon välityksellä. Hilma toteuttaa naistutkimuksen opettajille suunnattuja yliopistopedagogisia opintoja ja sillä on yhteinen verkoston lehtori v. 2008-10.

Hilmassa tiedotetaan ajankohtaisista tapahtumista, kuten seminaareista, väitöksistä ja konferensseista, kerrotaan uutisia ja kuulumisia sekä listataan uusia julkaisuja. Hilman portaali on tärkeä ikkuna naistutkimukseen myös yliopistojen ulkopuolella toimiville ihmisille.

Hilman toimintaa kehitetään Opetusministeriön tuella. OPM on myöntänyt verkostolle rahoituksen sopimuskaudelle 2004-2006 ja 2007-2009. Hilma-verkoston suunnittelu käynnistyi vuonna 2001.

Toimintaohjelma vuosille 2007-2009
Toimintakertomus vuosilta 2004-2006

Toiminta- ja tavoitesuunnitelma vuosille 2004-2006 (PDF)
Toimintakertomus vuosilta 2001-2003 (PDF)

Hilman vanhat verkkosivut (2002-2006) ovat osoitteessa http://www.helsinki.fi/hilma