« Kaikki kurssit

Pohjoistuulia sukupuolesta ja marginaaleista, LaY (4 op)

Järjestävä yliopisto: Lapin yliopisto
Opettaja: Mervi Autti
Taso: aineopinnot

Aikataulu: Kevät 2010, alkaa viikolla 12 (24.3.) ja jatkuu viikolle 19 (10.5.)

Ilmoittautuminen: ks. ohjeet alta
Kurssin tavoitteena on oppia tunnistamaan, analysoimaan ja kyseenalaistamaan paikallisuuden ja sukupuolen välisiä suhteita. Aihetta tarkastellaan pohjoisen alueen ja kulttuurien kontekstissa, jota lähestytään paikan, marginaalin, toiseuden ja eron käsitteiden kautta.

Kurssi koostuu johdannosta, kolmesta opintojaksosta ja yhteenvedosta, joiden aikana työskennellään sekä omatoimisesti että ryhmissä. Opintojaksojen aikana opiskelijat tutustuvat kurssin keskeisiin teemoihin lukien, kirjoittaen ja keskustellen. Kurssi päättyy itsenäiseen työskentelyyn lopputehtävän parissa.
Jokaiseen opintojaksoon kuuluu teemaa avaava luentoteksti ja kirjallisuutta, jonka pohjalta opiskelijat kirjoittavat kommentaareja ja keskustelevat.

Suoritustapa:
Kurssi toteutetaan Lapin yliopiston suljetussa Optima-oppimisympäristössä.

Korvaavuus:
Valtakunnallinen verkkokurssi sukupuolentutkimuksen opiskelijoille. Kurssi korvaa Lapin yliopiston naistutkimuksen opintovaatimuksista kohdan XNTU1504 tai XNTU3518. Muiden yliopistojen opiskelijat sopivat korvaavuuksista ennen kurssin aloittamista oman laitoksen Hilma-yhteyshenkilön (http://www.hilmaverkosto.fi/hilmanhallinto/kehittamisryhma) kanssa.

Ilmoittautuminen:
Verkkokurssi on avoin kaikille Hilma-verkostoon kuuluvien nais- ja sukupuolentutkimusyksiköiden opiskelijoille. Kurssille otetaan 20 opiskelijaa. Muista ilmoittaa hakemuksessasi aiemmat nais- tai sukupuolentutkimuksen opintosi. Hakemukset 1.3.2010 mennessä sähköpostilla mervi.autti[at]ulapland.fi.

Julkaistu 22.12.2009