« Kaikki ajankohtaiset

Vuoden 2009 Kristiina

Vuoden Kristiina-palkinto Miina Savolaiselle

Helsingin yliopiston Kristiina-instituutti myönsi Vuoden Kristiina 2009-nimityksen ja kunniakirjan taiteen maisteri Miina Savolaiselle tyttöjen ja nuorten naisten parissa tehdystä työstä, voimauttavan valokuvan menetelmän kehittämisestä ja Maailman ihanin tyttö-projektin eteen tehdystä työstä. Palkinto myönnettiin Helsingissä 15.5.2009.

Miina Savolainen on helsinkiläinen yhteisötaiteeseen painottunut valokuvaaja, taide- ja sosiaalikasvattaja, jonka kymmenvuotisen yhteistyön tuloksena on syntynyt Suomea vuodesta 2003 kiertänyt Maailman ihanin tyttö-valokuvanäyttely sekä vuoden 2008 lopussa ilmestynyt samanniminen kaksikielinen kirja.

Maailman ihanin tyttö -projekti on toteutettu yhteistyössä kymmenen lastenkodissa kasvaneen nuoren naisen kanssa. Projektin toteutuksessa Miina Savolainen on tarjonnut nuorille naisille mahdollisuuden omaan ääneen kuvien kautta. Kuvien kautta hän on voinut tutkia yhdessä tyttöjen kanssa kysymyksiä määrittelyvallasta, sukupuolesta ja muutoksesta. Tuloksena on syntynyt joukko kuvia, joissa tyttöys ja naiseus määrittyvät tyttöjen omista lähtökohdista käsin vailla ympäristön pakottavia odotuksia ja paineita. Tytöt ovat saaneet mahdollisuuden määritellä itselleen merkittäviä asioita ja pukea persoonallisuutensa osia näihin sadunomaisiin kuviin. Se, että nuorille on annettu mahdollisuus kokea kuvattavana oleminen sekä kuvatuksi tuleminen voimaannuttavana prosessina, luottamukseen perustuvassa suhteessa valokuvaajaan, poikkeaa paljon naiseutta seksualisoivasta, kauneuskeskeisestä kuvamateriaalista.

Projekti, Miina Savolainen ja voimauttavan valokuvan menetelmä on aiemmin palkittu Lastenkulttuurin valtionpalkinnolla 2006, Vuoden nuori valokuvaaja -palkinnolla sekä Suomalainen Lääkäriseura Duodecimin kulttuuripalkinnolla 2005.

Vuoden Kristiina -palkinto myönnetään vuosittain naistutkimuksen tunnetuksi tekemisestä ja naisten aseman parantamiseksi tehdystä työstä. Palkinto myönnetään nyt yhdeksännen kerran ja on myönnetty vuodesta 2001 lähtien.

Julkaistu 20.05.2009